31.10.2016

Aloitetaan joulufiilistely

Taas vaihtuu kuukausi ja eletään jo huomenna marraskuuta, siis joulua kohti mennään. Nyt saa jo alkaa poltteleen kynttilöitä, vaikka niinhän olen jo iltojen pimetessä tehnytkin. Valitsen ensiksi neutraalit valkoiset kynttilät ja jouluna vaikka punaisiakin poltellaan. Havunoksia toin sisälle viikonloppuna ja ne koristavat lasipurkissa, vaikka tuskin kestävät jouluun saakka. Ovikranssi on tekemättä mutta suunnitteilla kylläkin, ehkä keräämistäni kävyistä tulisi kiva. Pikkuhiljaa koristeet löytävät paikkansa mutta mennään vielä maltilla. Muutama joululahja on jo ostettuna, kääreitä vailla. Edellisjoulusta jäi valkoista lahjapaperia jäljelle ja ajattelinkin paketoida hyvin simppelisti, ehkä vain kaunista nauhaa ja kortti paketin ympärille.




Kuvat: Pinterest

25.10.2016

Syksyvaatteet hommattu

Kyllä se syksy sieltä jostain aina saapuu ja pääsee joka kerta yllättämään. Mutta syksy on siitä kivaa aikaa, että voi pukeutua lämpimästi ja laittaa monia vaatteita yhtäaikaa päälle. Syksyn vaatesuosikkeinani ovat valkoinen palmikkoneule, jonka ostin Espanjan reissulta, sekä paksu Tallinnasta ostamani villapaita, näillä tarkenee. Mukana kulkee iso musta kassi tai pikkulaukku. Eccon nilkkurit hommasin jo viime syksyksi. Ne ovat aivan ihanat jalassa vaikka koko päivän. Niin ja tietysti mukavat joustavat mustat kapeat housut. Kaiken kruunaa musta pitkä ulsteri, jota olin jo pitkään haaveillut omakseni. Näillä mennään tämä syksy.






Kuvat: Pinterest ja Maiju

18.10.2016

Käpyjä hakemassa

Ennen ensilumia käväisin metsässä keräilemässä kävyt talteen. Niistä voi taiteilla kauniita joulukoristeita kuten sydänkransseja ja käpynauhoja. Maalipurkkiin upottamalla saa vaikka valkoisia tai kultaisia käpyjä. Ne ovat myös kauniita koristeita sellaisinaan lasipurkissa. Poimin myös kimpun mustikanvarpuja, jotka ovat kauniita kun lehdet ovat tippuneet pois.


Kuvat: Pinterest